Konsertit

Alustukset



IHMINEN JA KOSMOS KUHMOSSA

TEEMA 2017

YHDESSÄ - KATSE TULEVAISUUTEEN

Kun saavuin Kainuuseen pari vuosikymmentä sitten arvelin löytäväni täältä harvaan asutun maakunnan täynnä yksinään jurottavia ihmisiä. Jo ensimmäiset kosketukset vakuuttivat minut siitä, että luuloni oli väärä. Kuhmo ainakin oli pullollaan positiivisesti uteliaita, juttelunhaluisia ihmisiä. Ehkä se on antanut tälle meidän Kosmoksellemmekin elinvoimaa, jonka varassa olemme tulleet yhteen jo 22 kertaa.

Kuhmolaisissa on paljon yhteishenkeä ja Kainuulla suuri tarve säilyä itsenäisenä, vaikka pienenä maakuntana. Yhteistyöhön pystytään, kuten on voitu kaikille kertoa maakunnalli-sesti järjestetyistä sosiaali- ja terveyspalveluista jo yli 10 vuoden ajalta. Yhteistyö on hyödyllistä, mutta on se pienessä maakunnassa välttämätöntäkin. Kuhmon Kamarimusiikin ympärillä on samankaltaista suurta kuhmolaista tekemistä: talkoolaisia kolmisen sataa ja lisäksi kosolti majoittajia tai muita laajaa yleisöä palvelevia. Yhteinen vastuu tunnetaan siis hyvin.

Yhdessä kyllä siis tehdään, mutta entä tulevaisuus? Vähenevien asukasmäärien Kainuu on kovin tuttua juttua koko maakunnassa. Ei ihme, että väki vähenee: silloin parikymmentä vuotta sitten meillä oli Kuhmossa niin nimismies kuin palopäällikkökin ja epäilemättä melkoinen määrä metsä- ynnä muita herroja, jotka on sittemmin pääkaupunkiseudun mahtikäskyllä komennettu täältä jonnekin muualle, että voitaisiin sitten kertoa kainuulaisille, että ruuhka-Suomi teitä kaikkia siellä harvaan asutuilla alueilla joutuu elättämään. Samaan aikaan valitellaan asuntojen kalleutta kaupungeissa ja jaellaan pienipalkkaisille (ja hiukan paremminkin palkatuille, käytännön syistä) asumistukia – yhteisistä verovaroista, joita on syytä meidän kaikkien maksella.

Kovin pitkälle ei tulevaisuutta uskalla ennustella. Eikö koko Suomen kansan tulisi muistaa ja tunnistaa kartalta Suomi-neidon suloinen hahmo. Säilytetään yhdessä se asuttuna seuraavatkin 100 vuotta, eikä yksinomaan sen vuoksi, että jostain syystä puu kasvaa valtaosin täällä harvemmin asutuilla alueilla. Niin, ja karhut ja peurat ja puolukat!

Tämän Kosmos-viikonlopun teemme yhdessä. Aloitetaan kuhmolaisista nuorista ja heidän tulevaisuudennäyistään ja katsotaan, mitä paikalle houkuteltu tieteen ja taiteen tekijöiden joukko haluaa meille kertoa. Ihminen ja Kosmos -tapahtuman tulevaisuus näyttää turvatulta: Ajattelun ja keskustelun kipinä tuntuu ihmismielissä olevan sammumatonta laatua!

Antoisaa ajattelun ja henkisen kasvun juhlaa meille kaikille!

Matti-Jussi Pollari


Tapahtuman suunnittelijat:
Riitta Tirronen & Aino Laine & Terhi Loukiainen
Sari Rusanen & Matti-Jussi Pollari



 

TEEMA 2016

TULOS

Melko pienenkin kulttuuritapahtuman järjestäminen vaatii aikamoista panostusta: useamman ihmisen voimin toteutettua ideointia, mietintää, keskusteluita, suunnittelua, budjetointia, varauksia, puhelinsoittoja, houkuttelua, muistamista, muistiin kirjaamista sekä paljon muuta. Jollain tavoin näiden puuhien tuloksena syntyy tapahtuma, johon saadaan esiintyjiä, muita tekijöitä ja yleisöäkin. Näin on tapahtunut Kuhmossa Ihmisen ja Kosmoksen merkeissä jo 20 kertaa – tämä on kahdeskymmenesensimmäinen!

Ponnistelujen tulosta – tekemisten, tekemättömyyksien ja sattuman tulosta – voi tarkastella heti tai myöhemmin. Joskus tapahtumasta muodostuu liikkeelle paneva sysäys, joka ei unohdukaan heti vaan jonka vaikutukset kulkevat pitkällekin. Ihminen ja Kosmos alkoi kokeiluna, jonka ensimmäinen tulos oli hyvä mieli alustajien ja yleisön piirissä. Hyvä mieli vaati jatkoa ja niinpä tulokset näin 20 vuoden jälkeen ovat moninaisemmat: ne liittyvät Kuhmon sisällölliseen ja henkiseen kehittämiseen, ammattitaitoon tapahtumien järjestämisessä, verkostoitumiseen sekä alustajien kesken että laajemminkin ja vaikkapa kainuulaisen tekemisen nostamista yllättävällä tavalla laajempaan näkyvyyteen.

Kun juoksu on juostu, kirjataan tulos muistiin. Kun tilivuosi päättyy katsotaan, mitä jää viivan alle. Ylioppilastutkintopäivänä udellaan yleisarvosanaa. Luulisin kuitenkin, että todellisempi tilanne on se, että mittauspisteitä aina valitaan useampia, seurataan, miten prosessit etenevät, miten asiat toisiinsa vaikuttavat, mihin suuntaan ollaan menossa.

Mutkikas on ollut esim. Kuhmon Kamarimusiikin polku nykyiselle huipputasolleen. Joka välissä on voitu ja on pitänytkin tuloksia mitata – rahaa, mielihyvää, tunnettuutta, yleisö-määriä, palstamillimetrejä, laatua. Nuo mittarien lukemat jäävät kohta unhoon, mutta prosessi jatkuu. Vähitellen on aavistettavissa, ei aina mitattavissa, kuinka monen kuhmolaisen nuoren elämä suuntautuu kulttuurialoille, kuinka moni huippumuusikko saa pysyvän kiintymyksen kainuulaiseen luontoon tai Suomeen, kuinka tapahtuman laatu kannustaa ammattiylpeään intohimoon laajemmaltikin.

Tämän Kosmos-viikonlopun tuloksia voimme käydä monin eri tavoin mittailemaan jo sunnuntaina iltapäivällä. Ehkä kuitenkin tärkein tulos on se, että jo 21. kerran saamme ihmetellä yhdessä ihmisen, ympäristön ja maailman suuria kysymyksiä. Tulos siitä, että joukko Oulun yliopiston professoreita talvella 1996 astui autoon ja tuli Kuhmoon tuomaan panoksensa ensimmäiseen Kosmos-tapahtumaan, on ollut melkoinen.

Antoisaa ajattelun ja henkisen kasvun juhlaa meille kaikille!

Matti-Jussi Pollari


Tapahtuman suunnittelijat:
Riitta Tirronen & Terhi Loukiainen
Sari Rusanen & Matti-Jussi Pollari



>> Ohjelma Ihminen ja Kosmos 18.-20.3.2016 (PDF, 1,6 MB)


>> Esite Ihminen ja Kosmos 18.-20.3.2016 (PDF, 700 Kt)

 




>> Juliste Ihminen ja Kosmos 2016

( A4, 1639x2339px, jpg, 1,5Mt)

 



TEEMA 2015

RAJA

Tervetuloa keskustelemaan rajasta ja rajoista rajapitäjä Kuhmoon. Kuhmon kaupungilla on pitkälti toistasataa kilometriä valtakunnan rajaa, vanhinta Euroopassa, sanotaan. Lisäksi on vedenjakajaa noudatteleva raja Nurmekseen päin, peura-aidalla merkitty raja pohjoiseen Suomussalmelle päin ja merkittävä henkinen raja länteen Sotkamoon päin. Jo näissä maantieteellisissä rajoissa on melkoisia eroja.

Rakennamme rajoja ympärillemme. Rajat merkitsevät usein itsenäisyyttä paitsi valta­kunnallisella tasolla, myös yksilötasolla. Jokainen rakentaa itselleen rajoja, jotka helpottavat ymmärtämään, missä oma alue alkaa ja mikä alue on muiden aluetta tai ehkä muiden kanssa yhteistä. Rajoja vedetään urheilu- ja metsästysseurojen tai muiden harrastus­ryhmien ympärille. Poliittiset näkemykset vaativat joskus kohtuuttoman ankarasti rajojen vetämistä, jopa konkreettisten muurien rakentamista. Mitä tekevät, mitä voivat tehdä ne, jotka kokevat olevansa rajan väärällä puolella, muurin taakse suljettuina. Äärimmäisen riskin ottaneita seikkailee nykyään Välimerellä paljon. Rajamuuri heidän kannaltaan on kohtuuttoman korkea.

Rajoja vartioidaan. Edes valtakunnallisella tasolla vartiointi ei ole aina kovin tiukkaa, mutta todella tarkkojakin rajoja edelleen on. Myös yksilöiden välillä raja on joskus avoin ja joskus suljettu jo ensivaikutelman perusteella.

Usein vetämämme rajat ovatkin näkökulmakysymyksiä. Taiteilijamme Klaus von Matt on tämänkertaisessa Kosmos-julisteessaan korostanut juuri tätä. Joskus rajat näkyvät, joillekin rajat näkyvät, joillekin ne eivät näy selvästi tai ollenkaan. Siristelemällä silmiä tai pinnistämällä ajatuksia rajat saattavatkin tulla näkyviin. Ovatko rajat tuolloin todellisia vai itse keksittyjä?

Rajojen ylittäminen on usein uteliaan ja toimivan ihmisen tavoitteena. Toivottavasti tähän ei liity rajamuurien rakentaminen vaan ovien avaaminen hedelmälliselle vuorovaikutukselle rajan yli - aivan kuin tänä viikonloppuna täällä Kuhmossa. Ihminen ja Kosmos tavoittelee rajojen ylityksiä ja ajattelun muurien madaltamista nyt jo 20. kerran.

Antoisaa ajattelun ja henkisen kasvun juhlaa meille kaikille!

Matti-Jussi Pollari



TEEMA 2014

KOHTI TÄYDELLISTÄ

Tällä kertaa Ihminen ja Kosmos tutkii täydellisyyden tavoiteua tieteessä, taiteessa, työssä, elämässä, missä vain.

Mikä voisi olla täydellistä? Kenties loogisesti aukoton matemaattinen maailma, jossa kaikilta puolilta katseltuna kaksi ynnä kaksi on neljä tai ympyrän kehä ikuisesti virheetön. Voisiko kuitenkin jokin muukin täyttää täydellisyyden mitat, edes jollekin, edes hetkellisesti? Olisiko sitä ihmeellinen auringonlasku Lammasjärvellä, rakkaan olemus juuri sillä rakastumisen hetkellä tai ansaittu huokaisu iltakotisohvalla oluen ja televisiojalkapallon parissa?

Arjessa täydellisyyttä on vaikea tavoittaa. Koti näyttää sekalaiselta, jokin aina rempsottaa, sukat kateissa tai ainakin pyykkäämättä. Lapsetkin joskus parhaimmillaan vain nukkuessaan. Siinä tilanteessa pelkkä imurointi tai ikkunoitten pesu ei auta, se ei maistu askeleeltakaan kohti täydellistä.

Entäpä muu oma oleminen? Milloin viimeksi olen voinut tuntea jotenkin täydellistä onnistumista, omistautumista, valaistumista? Ehkäpä suomalaiseen mielenlaatuun ei istukaan täydellisyys, täysi luottamus omaan erinomaisuuteen. Omasta osaamisesta kerrotaan mieluusti melko matalalla profiililla, hiukan Vilho Koskelan tavoin ”minä meinaan kun olen ennenkin ollut”. Sehän on kuitenkin vain esitystapa, eikä kuulijalle jää epäselväksi, kuka osaa. Hiukan samaan suuntaan täydellisyyttään korostaa Charles Salen hienon ”Mestarismies”-tarinan Lem Putt, joka toteaa oman erikoisalueensa ratkaisuista: ”En sinuna tekisi noin ja kerron miksi”. Hänen ammattitaitoaan ulkohuoneen rakentamisen hienouksissa ei kukaan voinut kiistää.

Ehkä taiteilija tai urheilija pystyy joskus onnistumaan omastakin mielestään täydellisesti? Ehkäpä ei, koska tavoitteitten tiellä korjataan jatkuvasti virheitä, etsitään oikeampaa tekniikkaa, ilmaisua, tunnetta, asennetta.

Täydellisyyttä emme useinkaan koe tavoittavamme, vaan olemme havainneet elävämme keskimääräisinä ahertajina ei niin kovin mustavalkoisessa maailmassa, silloin tällöin tavoittaen sen, minkä kohtuulliseksi tavoitteeksemme asetimme. Ehkäpä myös tuolloin rohkeina asettamaan seuraavaa tavoitettamme hiukkasen lähemmäs täydellistä. ”Taide on intohimoa täydellisyyteen”, on sanottu. Tiede taas lähestyy totuuttaan vanhoja totuuksia kumoten, hivuttautuen kohti täyttä tietoa. Kummassakin tapauksessa tämänkertainen Kosmos-kansa jää kyselemään vielä lisää ja luottamaan, että keskustelemista jää vielä ensi vuodeksikin.

Matti-Jussi Pollari

>> Käsiohjelma Ihminen ja Kosmos 21.-23.3.2014 (PDF, 830 Kt)



TEEMA 2013

LUONTOSUHDE - mistä puhutaan?

Kuhmolainen luontosuhde on vuosisatojen ajan ollut melko aggressiivinen: se on ollut asujan kamppailua olemassaolonsa puolesta ankaran luonnon keskellä, se on ollut savottaan päässeen nuorukaisen raakaa työtä suuria metsiä vastaan tai metsästäjän taistelua luonnossa laajalla kotiseutuoikeudella liikkuvien saaliiden kanssa.  Voi vain kuvitella niitä ajatusten liikkeitä, jotka Kainuun asukkaan mieltä ovat työllistäneet pakkasen paukkuessa hurjimmillaan tai kelirikkokaudella ja toisaalta kesäisen valon ja lämmön tunkiessa päälle joka puolelta.

Aivan yhdenmukainen ei kuitenkaan suhde luontoon eri ihmisillä ollut silloinkaan.  Sielun liikkeet, mietteet ja tuntemukset antoivat varmasti erilaiset sävynsä niin kesäiseen kuin talviseenkin maisemaan, kaatuvaan mäntymetsään tai kaatuvaan karhuun.  Esteettiset luontotuntemukset olivat kuitenkin muinaisinakin aikoina oleellisia.  Sen voi lukea helposti vaikkapa Kalevalasta tai Kantelettaresta.

Vuodet eivät ole ratkaisevasti tätä luontosuhdetta muuttaneet.  Tilaa Kainuussa riittää monenlaisille kokemuksille ja näkemyksille.  Kainuulainen luonto antaa yhä meille paljon.  Antaa meille, antaa muillekin.  Joskus tuntuu että liikaakin täällä tuotetaan, täältä viedään.  Viedään puuta, viedään nikkeliä, viedään hyvää työ­voimaa.

Aikanaan Seppo Kimanen sai idean  tuoda maailman hienointa musiikkia nautittavaksi luonnonrauhassa, Kuhmossa.  Tämä idea osoittautui kantavaksi monellakin tasolla.  Kuhmosta löytyi se rauha ja hiljaisuus, jota tarvittiin huippu­muusikoitten ja huippuohjelmiston taustaksi, tueksi ja innostajaksi.  Kuhmossa oli myös tilaa koota asiaansa ihastuneita harrastajia juuri sellaiseen ympäristöön, jossa häiriötekijöitä oli mahdollisimman vähän ja toisaalta rauhoittavia ja innostavia elementtejä juuri sopivassa suhteessa.  Kaiken kaikkiaan jo lähtökohtaisesti Kamarimusiikin ja kamarimusiikkivieraan luontosuhde on kulttuurin harvinais­laatuinen käyttövoima.

Tämänkertainen valkohankinen Kosmos-tapahtuma voisi etsiä meistä jokaisesta uusia aspekteja tasapainoiseen yhteiseloon luonnon kanssa.  Minä luulen, että viimeinen sana siinä keskustelussa on kuitenkin luonnolla itsellään, aivan meidän luontosuhteistamme piittaamatta.

Matti-Jussi Pollari




TEEMA 2012

IHMISKUNNAN SUURET HAASTEET

Haasteessa näen mahdollisuuden, haaste on myös uhka. Mielialasta ja luonteenlaadusta se riippuu, miten sen kukin kokee. Ennen muuta haaste antaa syyn tehdä jotakin. Minulle nyt istua koneen ääreen ja kirjoittaa Kosmoksen ohjelmakirjaan jotakin kuhmolaista. Toiselle taas uppoutua opintoihin, etsiä fyysisen suorituskykynsä rajoja, uskaltautua työpaikka­haastatteluun tai kosimaan sydämensä valittua. Suunta voi olla hyvinkin oikea, mutta riittävätkö voimat ja uskallus, pitävätkö hermot, kestänkö.

Jossain määrinhän sitä voi hyvinkin valita haasteitaan. Lyhyellä tähtäimellä voi arvioida voimansa hiihtolenkin pituuden tai saunapuitten pilkkomisurakan suhteen. Hiukan pitemmällä suunnittelulla voi etsiä työpaikan, jossa haasteisiin pystyy suunnilleen vastaamaan, tai valitsee, pyrkiikö Kuhmon kaupungin­valtuustoon vaiko ponnekkaasti kansanedustajaksi. Aina ei kuitenkaan voi. Kohtalon kolhut asettavat joskus meidät tilanteeseen, jossa haasteisiin ei omilla valinnoilla voi paljonkaan vaikuttaa, vaikkapa silloin, kun terveys, talous tai ihmissuhteet sortuvat. Yksin on useasti ne haasteet kohdattava.

Ihmiskunta ei juurikaan voi haasteitaan valita, vaikka ihmiset ja kansakunnat niihin koko ajan vaikuttavatkin, niitä suorastaan tuottavat. Jokin aika sitten antoi kirjailija Johanna Sinisalo minulle uuden näkökulman näihin haasteisiin. Kirjassaan Enkelten verta hän antoi lukijansa kurkistaa ihanaan tulevaisuuteen, jossa ei ollut ihmistä. Kaikki oli hyvin: maailma eli, luonto voi hyvin, mutta me emme enää olleet sitä katselemassa.

Ihmiskunta oli siinä tapauksessa – näin minä tulkitsin – ollut kykenemätön selviytymään haasteistaan ja kadonnut näyttämöltä. Lopputulos oli kuitenkin erinomainen – kaikkien muiden elollisten olentojen kannalta!

Ihmiskunnan suurin haaste taitaa olla aika helppo määritellä: se on ihminen. Ihmisen kanssa kun tulisi toimeen, ei olisi mitään hätää. Ihminen on ihmiselle susi, pahin vihamies, aina kavala, luotettava vaanija. Ihminen on kuitenkin myös rinnalla kulkija, haasteisiin vastaaja, yhdessä ponnistelija – ihan niin kuin tämän viikonlopun aikana Kuhmossa, eikö totta?

Matti-Jussi Pollari

 

 

 



Teema

Järjestäjät